9.5.2017

Pääsiäinen Lontoossa







Taas on vierähtänyt lähes kuukausi edellisestä postauksesta. Tässä välissä onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ja on tullut vierailtua useammassakin eri maassa. Kaukaisimpana reissuna tuo pääsiäisen Lontoon reissu. Oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Iso-Britanniassa ja Lontoossa, mutta ei varmasti viimeinen. Tykkäsin kaupungista todella paljon ja koko reissu meni todella hyvin. Matkustin paikan päälle junalla Brysselistä ja majoituin jälleen AirBnB:n kautta.

Vapun vietin sen sijaan ihan Suomessa, ja sekin oli hyvä reissu. Jaksaa taas hyvin olla viimeiset viikot täällä Hollannissa. Eilen aamuyöllä tulin takaisin ESN Berliinin reissulta, joka oli kyllä ehdottomasti yksi vaihdon kohokohdista ainakin tähän asti, vaikka alunperin ei oikeastaan olisi kiinnostanut edes lähteä. Onneksi lähdin, tutustuin ihan mahtaviin uusiin ihmisiin eri puolelta Alankomaita ja pääsin myös näkemään Berliiniä toistamiseen. Ei siis valittamista.